Mikä on paras elokuva ikinä?

P
aras elokuva ikinä - tyylisiä listoja tulee joka suunnalta. Joistakin löytyy ykkösenä Orson Wellesin "Citizen Kane" klassikkoelokuva, toisista "Star Warsin" kaltainen viihde-elokuva ilmiö tai "Fight Clubin" kaltainen kulttielokuva. Mutta mikä siis onkaan paras elokuva ikinä?

Kysymys, johon vastaus riippuu täysin vastaajasta. Kuten jo arvata saatatte, täysin objektiivisen parhaan elokuvan valinta on mahdotonta. Katsotaan kuitenkin mihin lopputuloksiin yritykset sen määrittelemiseksi ovat päätyneet.

Internet Movie Database on maailman suuri elokuvasivusto ja sen TOP250-listaa pidetään hyvänä lähtökohtana parhaiden elokuvien hakemiseen. Tällä hetkellä sivuston ykköselokuva on vuoden 1994 elokuva "Rita Hayworth - Avain pakoon." Tämä Tim Robbinsin ja Morgan Freemanin tähdittämä, Frank Darabontin ohjaama Stephen King filmatisointi on ollut jo pitkään IMDB:n paras elokuva 9.2/10 arvosanallaan.

Alkuperäiseltä nimeltään "Shawshank Redemption" oleva elokuva on tehnyt aika pitkän matkan ensi-iltaviikonlopustaan, jolloin elokuva tienasi vain 727 000 dollaria 33 teatterista. Vaikka se levisi viikkojen kuluttua jopa lähes 1000 teatteriin, oli sen paraskin viikonloppu vain 2 miljoona dollaria ja paras sijoitus box office - listalla kahdekas.

Kaikenkaikkiaan elokuva tienasi elokuvateattereista vain 28 miljoonaa, joka oli 25 miljoonan budjetilla tehdylle elokuvalle järkyttävä pettymys. Elokuva kuitenkin löysi uuden elämän videokasetilla ja televisiokanavilla ja siitä alkoi sen matka parhaaksi elokuvaksi ikinä. Monella tapaa elokuva on nykyajan "Citizen Kane," helppo vastaus kysymyksen, mikä on maailman paras elokuva ikinä?

AFI eli American Film Society pitää myös yllä omaa TOP100 - listaansa maailman parhaista elokuvista. Tämän vähän "snobimman" listauksen ykkösenä on jo alussa mainittu "Citizen Kane"
Vuonna 2007 tehty listaus ei sisällä yhteen uuden vuosituhannen elokuvaa, ja vain muutaman 1990-luvulta.

Vähän popkornimpi listaus löytyy Rotten Tomatoes sivustolta, jossa parhaan elokuvan tittelin on saanut vuoden 1939 "The Wizard of Oz." Ja kyllähän elokuva sopii monella tapaa kärkipaikalle. Ykkössijan puolesta puhuu sen viehätys joka yltää melkeinpä vauvasta vaariin. En usko että olen koskaan tavannut elokuvaharrastajaa joka ei pitäisi elokuvasta.

L. Frank Baumin kirjaan perustuva elokuva on värikäs, hauska, hyväntuulinen ja sopivan jännittävä. Ja sen hahmot Dorothystä Oziin ovat loistavan dramaturgian taidonnäyte. Ei siis todellakaan huono vaihtoehto parhaaksi elokuvaksi ikinä.

Siinäpä vaihtoehtoja, mikä on sinun mielestäsi paras elokuva ikinä?
Edellinen
« Uudempi
Seuraava
Vanhempi »