Star Wars Episodi 9 saa ensimmäisen trailerinsa keväällä

S
tar Wars elokuvasarjan kolmannen trilogian päättävä yhdeksäs osa on saanut kuvaukset päätökseen ja sarjaan yhden elokuvan tauon jälkeen palannut J.J Abrams on aloittamassa elokuvan jälkituotanto-osuuden. Faneille uudesta elokuvasta ei ole paljon tietoa tihkunut, kuten on aina ollut tyypillistä Star Wars elokuvien kohdalla.

Seuraavaksi kiinnostus nousee entisestään kun kiihtyvällä tahdilla kasvava spekulointi alkaa koskien elokuvan virallista nimeä. Ensimmäinen trailerin elokuva saa todennäköisesti huhtikuussa ja siitä markkinointi todenteolla alkaakin. Ensi-iltansa elokuva saa Suomessa joulukuun 20. päivä.

Elokuvan kuvausten päättymistä Instagramissa juhli Finniä esittävä John Boyega, joka kiitti elokuvan ohjaaja Abramsia mahdollisuudesta unelmiensa toteuttamiseen.

Edellinen
« Uudempi
Seuraava
Vanhempi »